Thursday, May 7, 2009

Chelsea - Barcelona, osa II

Eilinen Chelsea - Barcelona matsi tulee herättämään mielipiteitä puolesta ja vastaan ainakin finaaliviikolle asti. Spektaakkelimaisen lopun ansiosta peli tulee elämään vuosikausia ihmisten muistossa, sekä hyvässä että pahassa. Objektiiviselle tarkkailijalle (jolla muuten oli 2-0 tulosvedossa) pelistä jäi hieman paha maku suuhun.

Ensinnäkin oli käsittämätön päätös UEFA:lta laittaa tuomariksi vasta 10 Champions Liiga peliä viheltänyt norjalainen Tom Ovrebo. Jokunen määrä virheitä sattuu parhaimmillekin pillipiipareille, mutta eilisen kaltainen tuomarityöskentely ei kuulu tälle tasolle. On hieman tulkinnanvaraista montako pilkkua Chelsea menetti ja oliko Abidalin ulosajo oikeutettu, mutta kaiken kaikkiaan on ymmärrettävää, että Drogba ja kumppanit kokevat tulleensa petetyiksi. Esim. Pique päivänselvä käsivirhe olisi pitänyt olla rankkarin arvoinen, myös Piquen itsensä mielestä. Chelsean laitapuolustaja Jose Bosingwa meni jopa niin pitkälle, että ehdotti ettei Ovrebo saisi enää koskaan tuomita otteluita. Tämä on ehkä hieman liioiteltu reaktio, mutta UEFA:n tulee puuttua tuomaritoiminnan tasoon tulevaisuudessa kovemmalla kädellä taatakseen, että huippuottelut ratkotaan pelaajien kesken. Eivätkä Sepp Blatterin kommentit, että englantilainen finaali olisi tappio jalkapallolle, vähennä salaliittospekulaatioita. Tappio UEFA:n kassavirralle se varmasti olisikin ollut.

Jotain tuolle tuomarikysymykselle on tarvetta tehdä. Peli on jo pitkän aikaa ollut liian nopeatempoista, että yksi mies voi pysyä siinä mukana. Tämä on johtanut lisääntyneisiin tuomarivirheisiin ja tilanteeseen, jossa tuomarin rooli on noussut tarpeettoman suureen roolin. Pitäisikö kentälle sitten lisätä silmäpari vai siirtyä käyttämään videotarkistusta kriittisissä tilanteissa, mene ja tiedä?

Blogosfääristä löytyi pari arviota pelistä, jotka yllättivät analyyttisyydellään. (SFS & EFT).

Välieräsarjan aikana tuli ainakin allekirjoittanut pohtineeksi, miten Espanjan ja Englannin liigat erovat tasoltaan toisistaan. Espanjan La Ligaa dominoinut Leo Messi tuntui olevan selkeästi ongelmissa ja ulkona omasta elementistään Chelsean fyysisen puolustuksen kanssa. Samoin ratkaisumaalin tehnyt Andres Iniesta sortui kerta toisensa jälkeen liialliseen pallon hautomiseen ja kuljetteluun. Tästä todistuksena tilasto, jonka mukaan Barcelonalla oli tasan yksi laukaus kohti maalia.

Espanjan liigaa vähän (hyvin vähän) minulle on muodostunut mielikuva, että sikäläinen tuomareiden sääntötulkinta on hieman enemmän kallistunut kaikenlaisen olkapää-olkapäätä-vasten kontaktin eliminointiin ja antaa Messin ja Iniestan kaltaisille taitopelaajille huomattavan edun. Valioliigassa taas fyysinen kontakti kuuluu pelin henkeen ja täten pelaajilta vaaditaan parempia fyysisiä ominaisuuksia taidon lisäksi. Myös maalimäärät jäävät usein selkeästi La Ligan alapuolelle. Se onkin sitten mielipide kysymys kummasta pitää enemmän. Itse samaistun paremmin Valioliigan pelitapaan, mutta blogia kirjoittavilla/kommentoivilla "neitipelaajilla" on varmasti eriävä mielipide.

Joka tapauksessa ennustan, että Barcelona tulee törmäämään samaan ongelmaan finaalissa ManU:a vastaan, eikä tällä kertaa tuomari ole heitä pelastamassa. ManU voittaa 2-1.

7 comments:

tuplajuusto said...

Chelskin ja Drogban vinkumiset on naurettavia, olisvat tehneet paikoista maalit niin ei tarvis itkee. Tuomari oli paska, siitä nyt ei mihinkään pääse. Mutta räikein virhe oli kyllä Abidalin punikki, eikä mikään noista pilkkuhuudoista..

Meh, finaali voi mennä ihan miten vaan, vittuun kaikki ennustukset. Pääasia on se, että kauden kaks parasta jengiä pääsi sinne asti. Jos Carlitos pääsee kentälle, Man Yoo vie (ennustus).

Nicklas Bendtner, hieno mies!

Anonymous said...

Hi,

I really like your blog, and I have a request.
Is there any email adress where I can get in contact with you?

Best regards,
Emma Öhlin
emma.ohlin@prontocommunication.se

ILL said...

juusto hei! Anna ny ruotsin tytölle mailiosottees ni pääsette jutulle.

tuplajuusto said...

Mailattu on, Natsin omasta sähköpostilootasta. Josta ei kerrota sulle.

Peliin liittyen:

muhahaahhahahaa.. meh.

Anonymous said...

Prinsiipit tästä;

1. Barca pelasi ehdottomasti kauden kehnoimman pelinsä, uskallus puuttui täysin.
Tämä ei suinkaan ollut John "vitun ruma-omat säännöt" Terryn erinomaisuutta, vaan jänittyneisyyttä(?)

2. Samuel Eto´o oli täysin flegmaattinen ja myös Dani Alves oli kammottava, Messi jäi myös vähän näkymättömäksi, tosin 3-4 päällystäkkia oli iholla koko ajan.

3. Pilkku olisi pitänyt viheltää Pique´n ( joka muuten pelasi hienon ottelun) käsivirheestä, muut oli onnettomia dyykkauksia

4. Ekassa ottelussa jäi muutama törkeä sukitus kortittamatta, kohteena pääasiassa Iniesta.

5: Victor Valdes pelasi hyvin, mikä on ihmeellinen tapahtuma.

6. Chelsean olisi pitänyt ratkaista jo ABidalin ulosajon jälkeen, siellä ne Anelka ja Drogba oli vaan katollaan, kun ois voinut pistää pallon rysään.

7. Michael Ballack ja Didier saanevat lisäsanktioita, Tommy Ingebritsen on saanut oligarkkilädeiltä tappouhkauksia

8. Jalkapallo ja oikeus voitti

9. Menitte sitten laittamaan ittenne roskapostigeneraattoriin
( Hi I´m a curvy blonde Swedish chick with needs...)

10. Kankaantaka on Kankaantaka, Äänekoski on Äänekoski, Lada on Lada ja Mersu on Mersu

MikeLowry said...

Eli siis Äänekoski on verrattavissa Mersuun ja Kankaantaka Ladaan? Makes sense.. Nokian piippujen varjossa on neuvostoaate kovassa huudossa.

Anonymous said...

http://www.urheiluviikko.net/didier-drogban-avautumisesta-musahitti-katso-video/27565/