Sunday, November 18, 2007

The Free Agent


Eilinen tarjosi jalkapallon seuraajalle paljon mielenkiintoisia tapahtumia, Shefkin patenttimaalin lisäksi. Nykyteknologian ansiosta allekirjoittanut pystyi skouttailemaan tunnelmia useammastakin eri karsintapelistä, sekä euroopasta, että latinoiden mm-pippaloista.

Ensinnäkin, Suomen laitapakkien pitää olla aika hereillä keskiviikkona, kun Portugalin rasvatukat koittaa pistellä muuvssejaan. Puolikkaaseen peliin perustuva kuntopuntarianalyysi Ricardo Quaresmasta on se, että kaveri on ihan yhtä tekninen ja taitava kuin kaverinsa Kristiina, mutta huomattavasti suoraviivaisempi. Eli ei siis jää hautomaan. Ja sitten ne ulkosyrjäkesot/-vedot, got damn.. Penkiltä löytyvät vielä Nani ja Simão, toivottavasti Hodgsonkin on huomioinut näiden laitapelaajien laadukkuuden.

Toinen juttu. Israel-Venäjä, venäjänkielisellä selostuksella. Israelin voittomaali 90. minuutilla, suoraan toisessa päässä sattuneen tolppalaukaushässäkän jälkeen. Venäläisen selostajan reaktio oli melko priceless. Sanoista ei hirveästi ymmärtänyt, mutta tunnetaso ei todellakaan jäänyt epäselväksi. Vissiin vähän sama kuin sillon kerran kun amerikkalaiset pääsivät ekana kuuhun..

Nojoo, postauksen pääasiana on kuitenkin tämä Bomboneran oma Litmanen, elikkäs Juan Roman Riquelme. Villareal (ts. valmentaja Pellegrini) on sitä mieltä, että pelaajalle ei ole käyttöä. No ok, "keltainen sukellusvene" on liigassa toisena ilman Romaniakin, joten ehkäpä joukkueen kemian nimissä tällaisen ratkaisun ymmärtää. Mutta minkäs vuoksi Riquelme ei sitten pelaa seuratasolla yhtään missään? Kaveri on pelannut tänä syksynä ainoastaan kolme maaottelua, joista saldona on neljä friggin' maalia! Ja noista klipeistä pystyy varmasti päättelemään, ettei Riquelmen tasossa tai pelituntumassa ole mitään vikaan. In fact, jostain syystä koko lailla kaikki sen tekemät maalit ovat visuaalisesti varsin laadukkaita..

No, mitkäs joukkueet tarvitsee tällaista pelaajaa..? HJK. Mutta niiden lisäksi? On vain yksi looginen vaihtoehto. Nyt jos koskaan White Hart Lanen juutalaisten pitäisi olla hereillä. Riquelme olisi Tottenhamilta aivan täydellinen hankinta tammikuussa. Ainakin pelillisesti siis, tuskin sekään Lontoon talvesta niin hirveästi välittäisi. Mutta jos tilille tulee £100,000 joka viikko, niin kai sitä nyt muutaman kuukauden kestäisi kuka tahansa. Eli nyt jos koskaan Spursin "tutkapari" Levy & Comollin pitäisi ottaa kirjoituskone käteen ja sorvata sellainen puolen vuoden lainadiili, ettei paremmasta väliä. Se tuiki realistinen top 4 -tavoitekin muuttuisi hieman saavutettavammaksi.

Ja sitten kun News of the World vahvistaa tämän oikeasti tapahtuneeksi, voi Nats!Sportsin toimitus taas taputtaa itselleen seisaaltaan. Tosin tätä nyt ei ole hirveän vaikeata ennustaa, siksi looginen tuo yhdistelmä on.

Etelä-Amerikan karsinnat jatkuvat muuten tänä iltana mm. Peru-Brasilia -väännöllä. Jännityksellä odotamme mitä Brasilian mahdollisen voiton jälkeiset juhlat tällä kertaa pitävät sisällään, viimeksihän MC Robinho ja ystävänsä tilasivat oman yökerhon, bussilastillisen muijia sekä 40 kondomia.. Play on, playas!

5 comments:

ILL said...

re: riquelme. Pelaako se nykyään toppariaki?

tuplajuusto said...

no jos se menis sinne, niin spurs tekisi sen verran paljon häkkejä ettei toppareiden kusemat 2-3/peli vaikuttaisi lopputulokseen.

no okei, ehkä hieman optimistista, mutta nehän on saamassa ledley kingin takas, eihän sinne mitään toppareita tarvi. vai?

ILL said...

en tiä, mutta tää on vuoden linkki:

http://www.jamphat.com/rap/

ILL said...

Koris on joukkuelaji.

tuplajuusto said...

jamphat - melko repeilyttävää..