Friday, August 1, 2008

Myydään supertähti puoleen hintaan

Aina ei mene front officen ja pelaajan ajatukset yksiin. Boston kyllästyi Manny Ramirezin "heikkoon" yrittämiseen ja kauppasi hänet LA Dodgersiin. Vaihdossa tuli takaisin Piratesista Jason Bay. Lisäksi Boston joutui antamaan Dodgersille 9M$ sekä Piratesille Craig Hansenin ja Brandon Mossin. Hansenia ei kukaan baseballia seuraava voi pitää minkäänlaisena menetyksenä Bostonille. Hän saattaa pienen markkina-alueen Pittsburghissa nousta jonkinlaiseen asemaan, mutta Bostonissa otteet olivat sen verran surkeat, että käyttöä ei log reliefin lisäksi löytynyt. Brandon Moss sen sijaan osoitti jo tällä kaudella kelpaavansa hyvän joukkueen 4. ulkokenttäpelaajaksi ja on pienessä seurassa varmasti aloituksen kaveri.

Jason Bayn tilastot tältä kaudelta ovat hyvin samankaltaiset Ramirezin tilastojen kanssa, mutta kukaan syöttäjä tuskin menettää yöuniaan hänen vuokseen. Bay tulee lyömään Bostonissa kuudentena, mikä kertoo aivan riittävästi luottamuksesta. Lisäksi lähihistoria tuntee lukuisia esimerkkejä urheilijoista, jotka pienistä seuroista suurten markkinoiden valokeilaan siirryttyään ovat hajonneet henkisesti ensimmäisten epäonnistumisten myötä. Bostonin baseball-lehdistö tunnetaan maan julmimpina heti New Yorkin jälkeen.

Kaupan myötä vahvistui ainakin kolme asiaa. Peter Gammons työskentelee todellisuudessa Red Soxille, kuten oheinen kolumni todistaa. Theo Epsteinissa ei sittenkään ollut miestä pitämään vahvoja persoonia kurissa. Sama ongelma Epsteinillä oli jo Pedro Martinezin kanssa, joka päästettiin 2004 mestaruuden jälkeen New York Metsiin minimalisella korvauksella. Ja viimeiseksi, Bill Simmonsin seuraavaa Red Sox -aiheista mehutuskirjaa ei tarvitse pelätä ainakaan seuraavaan yhdeksäänkymmeneen vuoteen.

Käytännössä tämä kauppa toistaa vuoden 1918 kaupan (joskin hieman pienemmässä mittakaavassa), jossa Babe Ruth myytiin Bostonista Yankeesiin. Tässä tapauksessa Dodgers pitää Ramirezia lainalla 2008 kauden loppuun, jonka jälkeen hän tekee neljän vuoden ja 100M$ sopimuksen Yankeesin kanssa. Yankees puolestaan luopuu Bobby Abreusta ja hänen 16M$ vuosittaisesta palkastaan. Yankeesissa Ramirezin ei tarvitse pelata ulkokentällä vaan mies voi keskittyä siihen minkä parhaiten osaa, lyömiseen.

Red Sox ilmeisesti unohti kaikessa mediakohussa, että kyseessä on aikakautensa paras oikeakätinen lyöjä, jolla on, kaikesta kentän ulkopuolisesta sähellyksestä huolimatta, vielä 2-3 kolme kautta uraa huipulla jäljellä. Lisäksi tämä siirto takaa sen, että Red Sox ei taistele mestaruudesta tänä eikä ensi vuonna. Parin vuoden päästä alkavatkin David Ortizilla polvet olla siinä kunnossa, että hänen ympärilleen ei joukkuetta enää rakenneta.

Käytännössä Red Sox tuhosi itseltään ja faneiltaan mahdollisuuden kahteen mestaruuteen seuraavan kolmen vuoden sisällä. Joukkueessa ei ole tulossa huippulyöjiä, jotka nämä aukot täyttäisivät, jo siitä luonnollisesta syystä, ettei Mannyn ja Papin kaltaisia lyöjiä tule kuin tusina vuosikymmeneen saatika sitten samaan seuraan uransa huipulla.

Kaikkien Yankeesin kannattajien puolesta nostan hattua Theo Epsteinille ja kiitän nyörimmästi divisioonan voitosta jo näin etukäteen.

Lisähuomiona todettakoon, ettei koskaan ole saman kauden aikana yhtä moni tuleva HOF pelaaja vaihtanut seuraansa kesken kauden kuin tänä vuonna. Kaikista näistä siirroista ja tulevista divisioonavoittajista enemmän viikonlopun kolumnissa.

1 comment:

tuplajuusto said...

Mmm, baseball. En tiijä muuta kun että toi oli tyhmä kauppa. Omistajat on paisteja lajista riippumatta.

Loput kommentista poistettu korjauspyynnön toteuduttua. Kirjoittaja pitäköön diplominsa..