Monday, June 18, 2007

Wiltin jalanjäljissä

Onnittelut Elijah Dukesille tulevan perheenlisäyksen johdosta. 22-vuotias nuori herra on ehtinyt elämänsä aikana hankkia neljä lasta ennen viimeisintä. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että jokainen näistä on eri naisen kanssa. Lasten teon mr. Dukes aloitti vattuneessa 18-vuoden iässä, jonka jälkeen hänelle on siunaantunut pienokainen per vuosi . Tämä tarkoittaa, että kolmenkymmenen vuoden ikään ehtiessä hänellä olisi 12 lasta 12 eri naisen kanssa ja 40-vuotiaana 22.

Etelä-Floridan tämänhetkinen ennätyksen haltija Shawn Kemp ehti aktiiviuransa aikana hankkia 9 lasta 7 eri naisen kanssa. Nykyvauhdilla Dukes ohittaa Kempin jo vuonna 2009.


Ainutlaatuisen viimeisimmän lapsen äidistä tekee seikka, että hän on jo käytännössä sukua. Dukesin setä ja täti ovat toimineet 17-vuotiaan nuoren neidin kasvatusvanhempina viimeiset vuodet. Onneksi Floridan lainsäädäntö on hyvin sallivaa yli 16-vuotiaan ja alle 23-vuotiaan välisen seksuaalikontaktin suhteen, eikä uhkaa Dukesin ennätystehtailua turhalla korjauslaitosvisiitillä.


Kautta aikojen ennätykseen on kuitenkin vielä matkaa. Wilt Chamberlain ilmoitti omaelämänkerrassaan harrastaneensa seksiä arviolta 20 000 eri naisen kanssa. Tästä määrästä lienee helposti siunaantuneen muutama sata jälkeläistä.


2 comments:

ILL said...

Ei oo helppoo olla supermies! Nanny Short Stopper!

ILL said...

Tää oli eilen siinä rajalla, että pistänkö oman postauksen. Teemun pahoitteluterveiset.

Klassikko!

"Terveiset sinne teille leirille...elämä jatkuu"