Monday, October 22, 2007

World Series Preview (or why Bill is acting suicidal)

Aloitetaan henkseleiden paukuttelulla, Nats!Sports oli ainoa merkittävistä urheilun päivittäisjulkaisuista, joka ennusti Coloradon voittavan 4-0. Lisäksi toista otteluparia koskenut ennustus meni ainostaan yhdellä pelillä pieleen. Boston - Cleveland otteluparin ratkaisuksi muodostui Clevelandin bullpenin hajoaminen käsiin seitsemännessä ottelussa, juuri kuten ottelupariennakossamme todettiin. Ainoaksi mainittavaksi miinukseksi voidaan laskea toimituksen moraalinen jääviys hyötyä vedonlyönnillisesti veikkauksista. Coloradon 4-0 olisi tarjonnut Betfairilla kertoimen 26.

Mitä sitten on odotettavissa tulevalta World Seriesiltä. Paljon juoksuja, satunnaisia syöksyjä, Josh Beckettin melkein no-hitter, Matt Hollidayn kaksi grand slamia, Dave Roberts heittämässä avaussyötön toisessa Bostonin kotipelissä ja paljon muuta. Vastakkain ovat siis vasta teini-ikään ehtinyt Colorado Rockies sekä ikuisesta häviäjästä parissa vuodessa kestosuosikiksi muuttunut Boston Red Sox. Mainittakoon tässä yhteydessä, että toimittajalla on epäonni kuulua Suomen ainoan todellisen Red Sox fanin (tm) perheeseen. Mikäli Boston WS:n voittaa ei sille mehuttamiselle todennäköisesti tule loppua ennen seuraavaa vuosituhatta. Näillä eväillä lähdetään kohti parempaa huomista ja tappion kyyneliä.

Siinä missä Coloradon joukkue on Denverin ulkopuolella täysin tuntematon, sisältää Boston yksi toistaan kummallisempia persoonia. Ulkokentän muodostavat Manny (being Manny) Ramirez, tulokas Jacoby Elsbury ja kotiyleisön buuausten kestokohde J.D. Drew. Sisäkenttä puolestaan koostuu kokeneesta Mike Lowellista, 160-senttisestä vuoden tulokasehdokkaasta Dustin Pedroiasta, trukkikuski Kevin Youkilisesta sekä Julio Lugosta. Lautasen takana seisoo kapteenin asenteella ja historian tehottomimman mailan kanssa Jason Varitek. Syöttäjäkaluston koostavat mr. October II Josh Beckett (yksi lukuisista Alyssa Milanon kanssa seurustelleista syöttäjistä toim. huom.), Curt "bloody sock" Schilling, Daizuke "gyroball" Matzusaka ja 60 mailia tunnissa heittävä Tim Wakefield. Bullpenin täydentävät Jonathan Papelbon ja iso liuta satunnaisia statisteja.

Coloradon joukkueesta mainittakoon tähtinä (mikä on tässä yhteydessä hyvin tulkinnanvarainen käsite) Matt Holliday, Brad Hawpe, Matt Corpas, Jeff Francis sekä herra Rockies itse, Todd Helton. Helton oli ennen tämän vuoden pudotuspelejä kolmantena kaikkien aikojen listalla pelattujen ottelujen määrässä ennen ensimmäistä pudotuspeliesiintymistä n. 1700 ottelulla.

Ettei postaus pääse leviämään keskipitkän novellin mittoihin on paikallaan siirtyä itse arvioon ja lopputulosilmoitukseen. Ottelusarjan ratkaisuhetket koetaan toisessa ja viidennessä pelissä. Toisen pelin jatkoerätappion ansiosta Colorado menettää mahdollisuutensa tulla ensimmäiseksi joukkueeksi joka voittaa kaikki pudotuspeliottelunsa divisioonakierrosten aikana. Bostonin viimeinen vastarinta nähdään viidennessä ottelussa, joka venyy 17 vuoroparin pituiseksi. Tässä ottelussa molemmat joukkueet marssittavat kentällä kaikki käytettävissä olevat syöttäjänsä. Ratkaisijaksi nousee Troy Tulowitzki, joka lyö Eric Gagnen 0-2 syötön vasempaan takakatsomoon hetkeksi hiljentäen kotiyleisön. Hetken kuluttua denveriläiset ymmärtävät kotijoukkueen todellakin voittaneen ja ryntäävät kentälle. Ottelun erikoisuutena mainittakoon Tulowitzkin neljännessä vuoroparissa yksin suorittama kolmoispoltto, ensimmäinen WS-historian aikana. Samalla Tulowitzkistä tulee ensimmäinen pelaaja joka on pystynyt kyseiseen suoritukseen kaksi kertaa saman kauden aikana. Bostonin tappio aikaansaa välienselvittelyn, joka johtaa joukkueen pelaajiston uudelleenjärjestelyyn. Colorado mestariksi voitoin 4-1.

Coloradon voitto osoittaa ettei edes Jumala erehdy voittavan joukkueen valinnassa joka vuosi ja rukouksiin silloin tällöin vastataan. Näytettäköön tässä vielä ESPN niin sanottujen experttien arvaukset lopputuloksesta.

Stark
Stark
Olney
Olney
Neyer
Neyer
Crasnick
Crasnick
Law
Law
Rockies
4-2
Red Sox
4-1
Red Sox
4-2
Red Sox
4-2
Red Sox
4-1

Ensi vuonna uudestaan, tosin ilman Joe Torrea. Siihen asti Nats!Sports toivottaa; Stay classy Tampere!

4 comments:

tuplajuusto said...

niin, mikäs se sun veikkaukses on? skarppausta näissä ennustuksissa, ettei mee bragging rightsit ohi suun..

MikeLowry said...

No perkele! Siinähän selvästi sanotaan, että Bostonin viimeinen vastarinta nähdään viidennessä ottelussa... Eli siis selvennökseksi kaikille kahdelle muullekin lukijalle: Colorado voitoin 4-1

MikeLowry said...

Tulos lisätty myös tekstin joukkoon. Toivottavasti oot nyt tyytyväinen "fanaatikko statisti" (tai mikä se nyt olikaan)

tuplajuusto said...

ja kuka vittu on bucky dent?

ja nyt kun muistan sanoa, ei ravijuttuja tänne, eihän niistä ymmärrä kukaan hevon persettä!

I'll be here most of the night..